Katalonia hurmaa golfarinkin

Katalonia on rikas sekoitus yhä voimissaan olevaa perinnettä ja ajan hermolla sykkivää urbaania kulttuuria. Golfin ystävä löytää alueelta laadukkaita kenttiä, monipuolista silmänruokaa ja makuhermoja kutkuttelevan paikallisen keittiön. Vain neljä tuntia, ja Helsingistä koneeseen noussut matkaaja on Barcelonassa, Katalonian pääkaupungissa. Ja lentojahan tänne Espanjan koilliskolkkaan Välimeren rannalle riittää, päivittäin, useiden yhtiöiden siivillä.

Golfmatkaajalle Katalonia on tyypillisesti myöhäissyksyn tai varhaisen kevään kohde. Leuto ilmasto ja hyväkuntoiset kentät auttavat pidentämään kotimaista golfkautta molemmista päistä. Kenttätarjonta on runsas ja laadukas. Vaivattomuutta etsiville löytyy useita golfkentän yhteydessä sijaitsevia resorteja ja kotimaisten matkanjärjestäjien valmispaketteja.

Omatoimimatkaajille Katalonia on kuitenkin helposti paljon enemmän. Vuokra-auto alle ja majapaikaksi vaikkapa pari huvilaa eri puolilla Kataloniaa. Näin golfin ohessa voi mutkattomasti tutustua esimerkiksi lukuisiin valokuvauksellisiin kalastajakyliin tai ylempänä vuorten rinteillä sijaitseviin pikkukaupunkeihin. Moni matkaa suunnitteleva puntaroi mielessään kahden ilmansuunnan välillä. 

Paljon muutakin kuin golfia

Runsaus ja rikkaus ovat adjektiiveja, jotka sopivat laajemminkin kuvaamaan katalonialaista kulttuuria. Alueessa on jotain erityistä ja omaleimaista, mikä selittänee myös monien katalaanien sinnikkäästi ja itsetietoisesti vaalimaa toivetta itsenäisyydestä. Viinien ystäville löytyy niin paikallista kuohuviiniä, cavaa, kuin maineikkaita valko- ja punaviinejäkin. Niillä voi huuhtoa alas alueellisen keittiön monia kiitettyjä herkkuja. Ja niitähän riittää tapas-annoksista veden kielelle tuoviin pääruokiin ja makeisiin jälkiruokiin asti. Michelin-tähtiä alueen ravintoloille on myönnetty niin paljon, että niiden valo loistaa pitkälle.

Shoppailija löytää haluamansa Barcelonasta tai Gironasta, jolla silläkin on pitkä ja värikäs historia. Kannattaa käydä tutustumassa esimerkiksi vanhastakaupungista löytyvään juutalaiskortteliin. Noin puolen tunnin päässä Gironasta pohjoiseen, jo varsin lähellä Ranskan rajaa, sijaitsee Salvador Dali -museostaan tunnettu Figueiresin kaupunki. Sen lähistöllä on puolestaan Peraladan linna ja samanniminen viiden tähden golfresort. Laadukkaita viinejäkin paikkakunnalla on omasta takaa. Michelin-tähtikin löytyy. Ja kasino niille, jotka kaipaavat matkalle hieman jännitystä.

Via Nord vastaa Katalonian Turistitoimiston golfmatkamarkkinoinnista Suomessa.
Turistitoimiston viralliset kotisivut catalunya.com

Costa Daurada, Costa Barcelona ja Costa Brava

Katalonia on itsehallintoalue Espanjassa, jakaantuen kartan mukaisesti neljään maakuntaan, jotka on virallisesti nimetty pääkaupunkiensa mukaan. Näistä rannikon Costa Daurada (Tarragona), Costa Barcelona (Barcelona) ja Costa Brava (Girona) ovat varsinaiset golfkohteet. Sisämaan Lleidassa (Lleida) on vain pari kenttää. Yhteensä Kataloniassa on tällä hetkellä yhteensä 38 golfkenttää, joista 31 on 18-reikäistä.

Barcelonasta pohjoiseen löytyy Costa Bravan maineikas golfkeskittymä, etelän puolelta puolestaan Costa Dauradan kultarannikko niin ikään laadukkaine kenttineen. European Tour on halunnut valita molemmat vaihtoehdot. Kilpailuja tai karsintoja on pidetty niin Costa Bravan PGA Catalunya Resortissa kuin kultarannikon Luminessakin. Ensin mainitusta löytyy 36, jälkimmäisestä peräti 54 reikää. Molempia pidetään Manner-Euroopan korkeatasoisimpiin resorteihin lukeutuvina golfparatiiseina. Muutkin vaihtoehdot kannattaa pitää mielessä, varsinkin jos alue on jo aiemmilla matkoilla tullut tutuksi. ”Usein unohdetaan, että golftarjontaa löytyy myös pääkaupungin välittömästä tuntumasta, Costa Barcelonan alueelta”, Katalonian golfkohteiden markkinoinnista Suomessa vastaava Markku ”Luigi” Nord muistuttaa. ”Varsinaisia resorteja Barcelonan maakunnassa ei juurikaan ole, mutta muita majoitusvaihtoehtoja runsaasti.”
Barcelonasta pohjoiseen löytyy Costa Bravan maineikas golfkeskittymä, etelän puolelta puolestaan Costa Dauradan kultarannikko niin ikään laadukkaine kenttineen. European Tour on halunnut valita molemmat vaihtoehdot. Kilpailuja tai karsintoja on pidetty niin Costa Bravan PGA Catalunya Resortissa kuin kultarannikon Luminessakin. Ensin mainitusta löytyy 36, jälkimmäisestä peräti 54 reikää. Molempia pidetään Manner-Euroopan korkeatasoisimpiin resorteihin lukeutuvina golfparatiiseina. Muutkin vaihtoehdot kannattaa pitää mielessä, varsinkin jos alue on jo aiemmilla matkoilla tullut tutuksi. ”Usein unohdetaan, että golftarjontaa löytyy myös pääkaupungin välittömästä tuntumasta, Costa Barcelonan alueelta”, Katalonian golfkohteiden markkinoinnista Suomessa vastaava Markku ”Luigi” Nord muistuttaa. ”Varsinaisia resorteja Barcelonan maakunnassa ei juurikaan ole, mutta muita majoitusvaihtoehtoja runsaasti.”
COSTA DAURADA
COSTA DAURADA
COSTA BARCELONA
COSTA BARCELONA
COSTA BRAVA
COSTA BRAVA

Mikko Korhosen KATALONIAN POINTIT

Mikko Korhoseen saattaa törmätä Katalonian golfkentillä
Mikko Korhoseen saattaa törmätä Katalonian golfkentillä

Mikon sydän sykkii Katalonialle

“I’ve been playing here since the late 90s when I played in an amateur championship and I love it. I played well here in the spring during the Spanish Open and there are no bad holes.”

“Everybody is so friendly here – it’s a great place to come to. It’s very important to like the place where you’re playing. It helps you play well.”

Nämä Mikon kommentit ovat PGA Catalunyasta ja vuodelta 2014, kun hän voitti European Tour Qualifying School -finaalin ja vahvan kortin pääkiertueelle. Loppu onkin historiaa ja matka jatkuu. Helppo ymmärtää että veri vetää Kataloniaan, eikä vain golfin vuoksi. Gastronomia ja viinit ovat lähellä Mikon sydäntä, johon Katalonia tarjoaa täyden vastineen.

European Tour – Korhonen tops crop of pros earning the card at PGA Catalunya

Mikon kahdeksan syytä lähteä Kataloniaan

1. Tavoitettavuus
Suorat ja päivittäiset  lentoyhteydet Barcelonaan.

2. Ilmasto
Golfkausi jatkuu vuoden ympäri vuoden.

3. Espanjan tasokkainta golfia
Kataloniassa 37 golfkenttää. Valinnanvaraa riittää.

4. Costa Brava
Katalonia jakaantuu neljään maakuntaan, näistä Costa Brava on Mikon ykkössuosikki.

5. PGA Catalunya
Sijaitsee Costa Bravalla, yksi tunti Barcelonasta pohjoiseen. Espanjan parhaaksi valittu golfresort ja Espanjan paras golfkenttä, Stadium Course.

6. Girona
Costa Bravan pääkaupunki. Kulinarismin kehto. 16 ravintolaa, joissa yhteensä 20 Michelin-tähteä.

7. En Celler de Can Roca
Maailman parhaaksi ravintolaksi valittu Roca-veljesten omistama ravintola sijaitsee Gironassa.

8. Monipuolisuus
Talvella voi lähteä laskettelemaan Pyreneille. Esimerkiksi tasokkaaseen Molina Masellan hiihtokeskukseen ajaa Barcelonasta alle kahdessa tunnissa.

MARKKU ”LUIGI” NORD   |   +358 400 188 008   |   MARKKU@VIANORD.FI