Dominikaaninen tasavalta,
Karibianmeren golfhelmi

Kylmää ja pimeää Pohjolan säätä kannattaa lähteä pakoon hieman eteläistä Eurooppaa kauemmaksi. Varmaa lämpöä ja aurinkoa löytyy Hispanolan saarelta Karibialta. Saaren itäisen pään valtio, Dominikaaninen tasavalta, on Karibian alueen ehdottomasti paras golfmatkakohde. Maa valittiin viimeisimmän kerran vuonna 2018 Latinalaisen Amerikan parhaaksi golfkohteeksi (Best Golf Destination in Latin America, IAGTO Trophy 2018). Valinnanvaraa riittää yhteensä 27 golfkentän verran, joista 20 on vähintäin 18 reikäisiä ja toinen toistaan tasokkaimpia. 

Perinteisesti suomalaiset ovat lentäneet tilauslennoin saaren pohjoispuolelle Puerto Plataan, josta löytyy kaksi kelpo kenttää, Playa Dorada ja Playa Grande. Varsinainen golfin kehto sijaitsee kuitenkin saaren etelä- ja itälaidalla, La Romanan ja Punta Canan alueella. Golflomalaisen on siis paras lentää suoraan etelään, Punta Canan kansainväliselle lentokentälle. Sieltä on lyhyet matkat toinen toistaan laadukkaimpiin All-Inclusive -hotelleihin – ja parhaille golfkentille. Niitä riittää La Romanan ja Punta Canan seudulla 13 kentän verran. Kenttäsuunnittelijoiden nimilista on yhtä pitkä kuin vaikuttavakin, joista mainittakoon Pete Dye, Jack Nicklaus, Robert Trent Jones Sr, Gary Player, Tom Fazio, Nick Price ja Greg Norman.

Kahden viikon lomamatka ei riitä jokaisen kentän kiertämiseen, joten olemme valinneet Via Nord -teemaviikoille sopivimman ja hinta-laatusuhteelta parhaimman kattauksen saaren kenttävalikoimasta.

Räätälöimme myös matkapaketteja omatoimimatkailijoille, omien toiveiden mukaisesti. Dominikaanisen tasavallan paras golfsesonki on marraskuusta huhtikuuhun. Valitse sinulle sopivin ajankohta ja matkan kesto, ota yhteyttä Via Nordiin ja suunnitellaan elämäsi matka Karibialle. Ja talvikaudesta 2019-2020 sinivalkoisin siivin Finnairin aloittaessa suorat lennot myös Punta Canaan!

Via Nord vastaa Dominikaanisen tasavallan Turistitoimiston golfmatkamarkkinoinnista Suomessa. Turistitoimiston viralliset kotisivut godominicanrepublic.com

Dominican Republic HAS IT ALL

Dominican Republic Has It All in video

Dominikaaninen tasavalta on valittu Karibian parhaaksi golflomakohteeksi useampaan otteeseen monissa kansainvälisissä golfkohdekategorioissa. ”Nämä tunnustukset ovat upeita todisteita siitä, että olemme golfturismin kärkipäässä ja meidät nähdään maailmanluokan golfkohteena,” sanoo Dominikaanisen tasavallan turistitoimiston johtaja Patricia Polanco. Tästä golfvideosta saat maistiaisia Dominikaanisen tasavallan golftarjonnasta ja miksi kohdetta kutsutaan Karibianmeren golfhelmeksi.

Dominican Republic Golf, TOP 5 Via Nord

Dominikaanisen tasavallan ensimmäinen Jack Nicklaus-
designin kenttä avattiin vuonna 2006. Monien mielestä saaren hienoin kenttä, mukaan lukien Golfweek Magazine, joka on rankannut kentän Karibian parhaaksi vuosina 2009–2016. Kultaisen Karhun todellinen work of art, jonka kahdeksan väylää kulkee joko Karibianmeren vieressä tai jopa sen yli (väylä 17). PGA Champions Tourin kisakenttä vuosina 2008–2010. Viimeisin voittaja Fred Couples.

PUNTA ESPADA GOLF CLUB, Punta Cana

Dominikaanisen tasavallan ensimmäinen Jack Nicklaus- designin kenttä avattiin vuonna 2006. Monien mielestä saaren hienoin kenttä, mukaan lukien Golfweek Magazine, joka on rankannut kentän Karibian parhaaksi vuosina 2009–2016. Kultaisen Karhun todellinen work of art, jonka kahdeksan väylää kulkee joko Karibianmeren vieressä tai jopa sen yli (väylä 17). PGA Champions Tourin kisakenttä vuosina 2008–2010. Viimeisin voittaja Fred Couples.
Teeth of the Dog on Karibian legendaarisimpia ja arvostetuimpia kenttiä. Jo vuonna 1971 suunniteltu kenttä on Pete Dye´n luomus. Golfpostikortinomaisista väylistä 
peräti seitsemän on suoraan kiinni Karibianmeressä. Kenttä on Dye-dynastian maailman kenttäranking-listalla numero 7. Taakse jäävät mm. monikertainen PGA 
Championship -kenttä Whistling Straits ja yli 200 muuta Dye-perheen suunnittelemaa kenttää (dyedesigns.com).

TEETH OF THE DOG, La Romana

Teeth of the Dog on Karibian legendaarisimpia ja arvostetuimpia kenttiä. Jo vuonna 1971 suunniteltu kenttä on Pete Dye´n luomus. Golfpostikortinomaisista väylistä peräti seitsemän on suoraan kiinni Karibianmeressä. Kenttä on Dye-dynastian maailman kenttäranking-listalla numero 7. Taakse jäävät mm. monikertainen PGA Championship -kenttä Whistling Straits ja yli 200 muuta Dye-perheen suunnittelemaa kenttää (dyedesigns.com).
Tom Fazion upeimpia työnäytteitä. Vuonna 2010 valmistunut merenrantakenttä, jonka greeneistä kuusi päättyy Karibiameren rantakallioille. Henkeäsalpaavan kaunis kenttä, joka on nopeasti noussut jokaisen ”must-play” kentäksi Karibialla. Isännöi PGA Tourin kisaviikonloppua maaliskuussa 2018.

CORALES GOLF CLUB, Punta Cana

Tom Fazion upeimpia työnäytteitä. Vuonna 2010 valmistunut merenrantakenttä, jonka greeneistä kuusi päättyy Karibiameren rantakallioille. Henkeäsalpaavan kaunis kenttä, joka on nopeasti noussut jokaisen ”must-play” kentäksi Karibialla. Isännöi PGA Tourin kisaviikonloppua maaliskuussa 2018.
VIA NORD-tukikohta ja kotiklubi, koska golfkenttä kuuluu resort-hotelli Hard Rock Hotel

HARD ROCK GOLF CLUB AT CANA BAY, Punta Cana

VIA NORD-tukikohta ja kotiklubi, koska golfkenttä kuuluu resort-hotelli Hard Rock Hotel & Casino Punta Canan yhteyteen. Maaliskuussa 2010 avattu Jack Nicklaus-kenttä on ensimmäinen ikonisen Hard Rock-brändin mukaan nimetty golfklubi ja kenttä, jossa mm. kaikki väylät on nimetty tunnetuimpien rock-kappaleiden mukaan. Täällä viihdytään ja nautitaan Karibian hengessä, laadukkaissa puitteissa.
Ensimmäinen Punta Canan alueelle vuonna 1991 valmistunut kenttä, joka sijaitsee massiivisen Barceló Bàvaro Beach Resortin yhteydessä. Alkuperäinen suunnittelija oli Juan Manuel Cordillo. Nykyiseen muotoon ja uudelle vuosituhannelle kentän päivitti PB Bye (Pete Dyen poika) vuonna 2010. Nimensä kenttä on saanut 25 järven mukaan. Pelillistä mielenkiintoa ja näyttävyyttä tarjoaa myös kentän 122 bunkkeria, joista osa on rakennettu PD Dye’n tavaramerkin mukaan, joita ovat rautatien ratapölkyt bunkkerien reunoilla.

THE LAKES BARCELÓ GOLF COURSE, Punta Cana

Ensimmäinen Punta Canan alueelle vuonna 1991 valmistunut kenttä, joka sijaitsee massiivisen Barceló Bàvaro Beach Resortin yhteydessä. Alkuperäinen suunnittelija oli Juan Manuel Cordillo. Nykyiseen muotoon ja uudelle vuosituhannelle kentän päivitti PB Bye (Pete Dyen poika) vuonna 2010. Nimensä kenttä on saanut 25 järven mukaan. Pelillistä mielenkiintoa ja näyttävyyttä tarjoaa myös kentän 122 bunkkeria, joista osa on rakennettu PD Dye’n tavaramerkin mukaan, joita ovat rautatien ratapölkyt bunkkerien reunoilla.

MARKKU ”LUIGI” NORD   |   +358 400 188 008   |   MARKKU@VIANORD.FI